Kirjanpito ja laskentatoimi
Suurin hyötyä tässä järjestelmässä on se, että pystyt hoitamaan koko tilintarkastuksesi sillä. Tällä sivulla kerrotaan, kuinka tämä toimii käytännössä.
Kirjanpito
Kirjanpidolla viitataan tiedonkeräämiseen samoin kuin tämän tiedon koontamiseen oikealla tavalla. Koska järjestelmän osat voivat kommunikoida keskenään ja ovat integroitu kirjanpitoon, tapahtuu kirjanpito pitkälti automatisoidusti. Järjestelmä voi esimerkiksi kirjata myyntilaskusi automatisoidusti. Niin ikään voit kirjata maksukuittisi suoraan tiedonsyöttövaiheessa. Samoin pankkitilin tilitapahtumat on mahdollista tunnistaa ja kirjata automaattisesti, ja ostolaskusi voidaan kirjata suoraan. Kirjanpitoa on näin ollen mahdollista hoitaa reaaliajassa ainoastaan yhden tai kahden päivän viiveellä.
Laskentatoimi
Laskentatoimella viitataan selontekoihin ja analyysiin, jotka tehdään kirjanpitoon merkittyjen tietojen perusteella. Laskentatoimen selontekojen avulla yrityksen johto voi tehdä yrityksen toimintaa koskevia päätöksiä. Nämä päätökset perustuvat siis faktoihin. Koska kirjanpito päivittyy koko ajan, päivittävät myös nämä selonteot ja päätöksenteon tukena käytetyt tiedot. Varsinkin kireän talouden aikana on erityisen tärkeää pitää yrityksen taloutta, tilaa sekä kehitystä jatkuvassa syynissä. Koska järjestelmän operatiivista osaa voi pitää hyvinkin suorituskykyisenä, laskentatoimesta tulee näin ollen myös varsin tehokasta. Taloudellisen tiedon ja erityyppisten raporttien saaminen on todella helppoa.
Tässä on joitakin esimerkkejä selontekoraporteista, joita voit saada hyvin nopeasti:
* Tulos- ja omaisuustase. Tämä raportti on sen laadittu standardien mukaisesti, jolloin voit käyttää sitä myös veroilmoituksesi pohjana.
* Päiväkirja. Näyttää kaikki tilitapahtumat päivämäärien mukaan.
* Pääkirja. Näyttää kirjanpitotapahtumat jokaista kirjanpitotiliä kohden.
* Arvonlisäverorapotti. Jos yritys on arvonlisäverovelvollinen, pitää arvonlisäveroraportit jättää verohallinnolle. Tämä on erittäin helppoa, koska järjestelmä voi tuottaa arvonlisäveroraportin automatisoidusti.
Kokemukset kirjanpito-ohjelmistosta
Luokitus - kirjanpito-ohjelmistosta
Arvostelu 5.0/5 perustuu 2 annettuihin ääniin.
LH, Helsinki, Suomi

Janita Palmu, Doc4U, Turku, Suomi